Nuoret aloittavat ateriapalvelun Lahdessa

Ateriapalvelu on lähtökohtaisesti erityisesti ikääntyneille tarjottava palvelumuoto, jossa heille toimitetaan ravitsevaa, maukasta ja vitamiinipitoista ruokaa sovittuna ajankohtana. Se lisää kotona asumisen turvaa, niin seniorille itselleen kuin hänen lähipiirilleen. 

Ateriapalvelu varmistaa, että seniori saa ravitsevan aterian kotiin kuljetettuna ja että hänen käytössään on riittävä määrä ravintoa vuorokaudessa. Monipuolinen ja ravinnerikas ruoka lisää ikääntyneen elämän mielekkyyttä ja kasvattaa kenties samalla hänen vireystasoaan. Aterian voi tilata kotiin myös silloin, kun oma elämä on liian kiireistä tai muulla tavalla kuormittavaa. Silloin tiedät saavasi ravitsevaa ruokaa kotiisi toimitettuna, juuri sinulle sopivana ajankohtana. Ateriapalvelun valitseekin myös moni pitkäaikaissairas tai vaikkapa väliaikaisesti liikuntakyvytön sairauslomalainen. Myös osa yrityksistä hyödyntää jo ateriapalveluiden tarjontaa. Työpaikalle voi tilata vaikkapa maittavat lounaat koko sakille, mikä lisää paljon muun muassa työssä viihtymistä sekä sen palkitsevuutta.

Ateriapalvelu

Ravinnepitoista ruokaa: katso vinkit

Ravinteikkaassa ruoassa on riittävästi vitamiineja, kivennäisaineita, antioksidantteja sekä muita ensiarvoisen tärkeitä ainesosia. Sen proteiini-, hiilihydraatti- ja rasvasuhde on optimaalinen. Laadukas ateriapalvelu varmistaa, että mahdollisimman moni saa syödäkseen riittävän laadukasta ruokaa. Kun luotat ammattilaiseen, tiedät tarjolla olevan ruoan olevan monipuolista, ainesosiltaan laadukasta sekä hyvin ja maukkaasti valmistettua.

Saatavilla on niin perinteistä kotimaista ruokaa kuin toisaalta myös eksoottisia makuja maailmalta. Niille kaikille on yhtenäistä korkea laatu sekä suussa sulava maku. Tiesitkö esimerkiksi, että A-vitamiinin suositeltu päiväannos miehille on 900 mikrogrammaa ja naisille 700 mikrogrammaa. A-vitamiinin lähteinä toimivat muun muassa maito, juusto, munat ja voi.

Ateriapalvelu tuo tilatut ateriat sovittuna kellonlyömänä kotiovelle. Alalla on useita toimijoita, joita kannattaakin hieman vertailla ennen palvelusopimuksen laatimista. Lahdessa toimintansa aloittaa pitoisäntä.fi-palvelu, joka panostaa paljon hyvänmakuiseen, herkulliseen ruokaan sekä oikeaoppiseen ruokavalioon.

Ateriapalvelu tuntee

Ateriapalvelu tuntee myös ikääntyneiden vitamiinisuositukset ja tukee niitä parhaiden kykyjensä mukaan. Kun ihminen varttuu ja ikää karttuu, saattaa ruokahalu pienentyä muun muassa liikkumattomuuden, arjen harmaantumisen, sairastamisen tai vaikkapa lääkityksen myötä. Tästä huolimatta elimistö tarvitsee vitamiineja samalla tavalla kuin nuorempana: myös kivennäisaineiden saanti on turvattava. Yksi ikääntyvien tärkeimmistä vitamiineista on ehdottomasti D-vitamiini. Erityisesti Suomessa sen riittävä saanti voi olla hankalaa, sillä aurinko on yksi suurimmista D-vitamiinin lähteistä. Tätä elintärkeää vitamiinia saa onneksi myös ruoasta: muun muassa lohesta, margariinista, kananmunasta sekä maidosta ja piimästä. Ikääntymiseen yhdistetään perinteisesti myös erilaiset luustoon liittyvät ongelmat, kuten esimerkiksi helposti syntyvät murtumat. Ikääntyneiden tulisikin saada kalsiumia vuorokaudessa 800 milligrammaa. Siksi ruokavalion tulisi sisältää esimerkiksi maitoa, piimää, viiliä, jogurttia tai juustoa. K-vitamiinit ovat mukana rakentamassa luukudosta. Ne kiinnittävät kalsiumin luukudokseen ja edesauttavat sitä kautta luuston hyvinvointia. K-vitamiinia saa muun muassa lehtikaalista, pinaatista, lihasta, juustosta sekä parsakaalista.

Valitse vaivaton ateriapalvelu

    “”Aika on rahaa””, sanotaan. Maailmassa, jossa palvelut pelaavat ja kuluttajat ovat tottuneet odottamaan asiakaspalvelultaan ja arjeltaan paljon, on ateriapalvelu yksi ehdottoman varteenotettava vaihtoehto. Siitä on paljon tukea silloin, kun halutaan tukea ikääntyneen kotona asumista mahdollisimman pitkään. Moni iäkäs haluaa itsekin asua kotonaan erillisen palvelutalon tai vanhainkodin sijasta, mutta arjen taidot, kuten ruoanlaitto, ovat saattaneet hieman ruostua iän karttuessa. Kuukausivuokra palveluasunnossa voi olla hinnaltaan noin 600-670 euroa, kun tarkastellaan esimerkiksi palveluasumista Turussa. Tämän summan päälle tulee maksettavaksi korvausta ruoasta ja muista palveluista, kuten siivouksesta ja pyykkäyksestä. Tämä summa voi kohota yli 100 euroon vuorokaudessa. Kokonaiskustannuksia tarkasteltaessa kotona asuminen tuetusti tuntuu kustannustehokkaammalta tavalta viettää eläkepäiviä.

Valitse vaivaton ateriapalvelu
Ateriapalvelu vai tehostettu palveluasuminen?

Ateriapalvelu vai tehostettu palveluasuminen?

Siinäpä on hyvä kysymys. Tehostetun palveluasumisen on arveltu maksavan miltei 50 000 euroa vuodessa. Se toki sisältää muun muassa vuokran, ruoan, turvarannekkeen sekä monet muut tarpeelliset lisäpalvelut. Toisaalta tässä asumismuodossa seniori ei saa asua kotonaan, vaan hän joutuu muuttamaan toisaalle. Hyväkuntoinen ikäihminen puolestaan voisi pärjätä kotonaan huomattavasti edullisemmin ja mukavammin, kun hänen tuekseen vaan hankittaisiin hieman lisäpalveluja. Ruoan tuominen kotiovelle on yksi näistä palveluista. Ateriapalvelua hyödyntämällä omaiset voivat luottaa siihen, että ikäihminen saa ravinnerikasta, maukasta ja vitamiinipitoista ruokaa päivittäin. Samalla he voivat olla huoletta siinä mielessä, että seniori ei voi esimerkiksi unohtaa hellaa päälle tai syödä vahingossa vanhentunutta ruokaa. Tämäkin palvelu toki maksaa, mutta hinta on huomattavasti pienempi kuin tehostetun palveluasumisen aiheuttamat kustannukset. Vertaile toimijoita ja valitse itsellesi paras.